Ekologisesti kestävämpään asumiseen on monta vaihtoehtoista polkua. Alle on koottu kohteita, jotka lähestyvät eri tavoin ekologista kestävyyttä. Yhdelle sopii vahvasti tekniikkaan nojaava passiivitalo, toiselle luonnonmukainen mummonmökki. 

Kunkin kohteen yhteydessä on mainittu sen saamat pisteet rakentajan ekolaskurissa (suluissa eriteltynä rakennuksen sijainnin ja itse rakennuksen osalta) sekä muun muussa ostoenergiankulutus sekä sen jakautuminen lämmitettyä neliötä kohden (kWh / m2). Uusiutuvien energiamuotojen hyödyntäminen pienentää useissa kohteissa ostoenergian tarvetta.

Keskiverosuomalaisen asumisen hiilijalanjälki on 2 700 kg. Siitä tulisi nipistää 80 % vuoteen 2050 mennessä. Useat alla olevista kohteista yltävät tavoitteeseen jo nyt. Keskivertopientalo Suomessa kuluttaa 20 000–40 000 kWh energiaa vuodessa. Erot ovat kuitenkin suuria.

Tarkemmin kohteista Pientaloasumisen ekologinen kestävyys -raportissa.

Villa Solbranten
Tapanilan ekotalo
Rannanpeltotalo
Tikkurilan passiivitalo
Kilon ekotalo
Littoisten passiivitalo
Oulun passiivitalo
2000-luvun pientalo
1940-luvun pientalo

 

VILLA SOLBRANTEN

Ekologinen koetalo, Espoo, 1978. Suunnittelija: arkkitehti Bruno Erat.

Villa Solbranten rakennettiin aikoinaan hyvien liikenneyhteyksien (juna) ja palveluiden lähelle ja ennen kaikkea laajojen virkistysalueiden tuntumaan – talon Bruno Erat on innokas hiihtäjä eikä halunnut matkustaa turhaa autolla latujen luo. Talo on etelärinteessä hyödyntäen auringon energiaa, kesällä lehtipuut suojaavat sitä liialta paisteelta. Viherkatolla kasvaa 40 kasvilajia. Näin on hieman tuettu rakennuspaikan luonnon monimuotoisuutta.

Talon arkkitehtuurin lähtökohtana ovat aurinkoenergian passiivinen ja aktiivinen hyödyntäminen. Talo kurottautuu kohti aurinkoa. Ikkunat ja aurinkokeräimet ovat eteläseinällä ja pohjoissivulla talo vetäytyy katon lappeen alle suojaan pohjoista vastaan, talvella lumipeitto lisää lämmöneristystä.

Tilat ryhmittyvät lämpövyöhykkeisiin lämpösydämenä toimivien tulisijojen ja lämmönvaraajan ympärille. Oleskelutilat ovat etelän puolella, keittiö, makuuhuoneet sekä varasto- ja työtilat puolestaan puskurivyöhykkeenä viileämmällä pohjoispuolella. Käyttämättömät tilat on jätetty aktiivisen lämmittämisen ulkopuolelle – näin talo joustaa perhekoon muutoksissa.

Rakennuksen ostoenergian kulutus on hyvin alhainen. Tulisijoista ja aurinkokeräimistä saatava lämpö varastoidaan talon keskellä sijaitsevaan 10 000 litran lämmönvaraajaan. Lämmitysenergian kulutus on 36 kWh/m2/v ja kokonaisenergiankulutus 65 kWh/m2/v (VTT 1980). Keväällä 2015 rakennukseen lisättiin 40 m2 aurinkosähköpaneelisto, joka laskennallisesti tuottaa noin 5000 kWh sähköä vuodessa. Tavoitteena on päästä nollaenergiatasoon.

Pisteet rakentajan ekolaskurissa: 68,5 (sijainti 20,8 ja rakennus 47,8)
Lämmitettävä pinta-ala: 225 m2
Ostoenergiaa vuodessa: 13 500 kWh (60 kWh/m2)

 

TAPANILAN EKOTALO

Ekotalo kaupunkiympäristössä, Helsinki, 1997. Suunnittelija: arkkitehti Bruno Erat.

Solakka rakennus sijoittuu kapealle 670 neliön tontille olemassa olevaan pientaloympäristöön. Alkuperäistä kasvillisuutta on varjeltu rakentamisvaiheesta alkaen. Maanpäälliset kerrokset ovat puurakenteisia. Seinissä ja yläpohjassa on puukuitueristeet ilman muovista höyrynsulkua. Talon ikkuna-aukotus on suunnattu etelään, näin talviaurinko pääsee lämmittämään sisätiloja ja lämpö varastoituu tiiliseen sydänmuuriin. Kesällä pitkät räystäät sekä lehtipuut suojaavat taloa ylikuumenemiselta. Kaikissa rakenteissa ja pintakäsittelyissä on pyritty käyttämään luonnonmukaisia materiaaleja.

Talossa on luonnollinen eli painovoimainen ilmanvaihto, jota voi tarvittaessa tehostaa märkätilojen ja keittiön koneellisella poistoilmanvaihdolla. Ilmanvaihto on toiminut VTT:n seurantatutkimuksen mukaan hyvin, joskin kesällä sitä on jouduttu tehostamaan tuulettamalla ikkunoiden kautta. Talon lämmitysenergiankulutus oli VTT:n tekemässä seurannassa 76 kWh/m2/v ja kokonaisenergiankulutus 121 kWh/m2/v (VTT 2000), joka on 40 % vähemmän kuin aikakauden tavanomaisten omakotitalojen. Päälämmönlähteenä on kaukolämpö, jota tuetaan passiivisen aurinkoenergian hyödyntämisen lisäksi puulämmityksellä.

Pihalla on pieni ryytimaa. Viherhuone pidentää viljelykautta – se on lämmin jo helmikuusta alkaen. Sadevedet kerätään maanalaiseen säiliöön kasteluvedeksi. Talo mahdollistaakin esimerkillisellä tavalla luonnonläheisen ja kestävän elämäntavan harjoittamisen kaupunkiympäristössä.

Pisteet rakentajan ekolaskurissa 72,75 (sijainti 23,75 ja rakennus 49)
Lämmitettävä pinta-ala: 217 m2
Ostoenergiaa vuodessa: 26 500 kWh (122 kWh/m2)

Kohteesta lisää: Ilkka Romo; Tapanilan ekotalo 1997, VTT 2000

 

RANNANPELTOTALO

Matalaenergiatalo, Suomusjärvi 1997. Suunnittelija: Pekka Leppänen.

Rannanpeltotalo sijaitsee etelään viettävässä rinteessä hyödyntäen auringon energiaa aktiivisesti ja passiivisesti: ikkunat avautuvat etelään ja katolla on 7 neliön aurinkokeräin.

Talon sydämenä on varaava uuni. Tulisija ja aurinkokeräimet on yhdistetty lämmönvaraajaan. Rakennuksessa on koneellinen ilmanvaihto melko tehokkaalla lämmöntalteenotolla.

Rannanpeltotalo on Suomen ensimmäisiä matalaenergiataloja. Rungon rakennusmateriaalina on käytetty tontilta kaadettua puuta. Seinissä on 300 mm ja katossa 450 mm selluvillaeriste ilman muovista höyrynsulkua. Aurinkokeräin tuottaa puolet vuotuisesta lämpimästä käyttövedestä ja varaava tulisija 2/3 tarvittavasta tilojen lämpöenergiasta. Sähköä kuluu 3600–4800 kWh ja polttopuita 8–10 pinokuutiota vuodessa.

Vuotuinen kokonaisenergiankulutus on vaihdellut 84–100 kWh/m2 välillä kahden vuosikymmenen seurannan ajan. Merkkejä puurungon ravistumisesta ja ilman- ja lämmönpitävyyden heikkenemisestä ei ole. Rakennuksessa käytetään vihreää sähköä.

Asumisen hiilijalanjälki (rakentaminen ja käyttö yhteensä) onkin vain 350 kiloa vuodessa. Se on vain 13 % keskivertosuomalaisen vastaavasta luvusta! Jos laskelmaan lisätään edelleen päärakenteiden hiilivarasto, ovat asukkaiden päästöt negatiiviset 50 vuoden tarkastelussa eli rakennus varastoi enemmän hiiltä kuin rakentaminen ja käyttö aiheuttavat hiilidioksidipäästöjä ja asuminen on ns. hiilineutraalia.

Rakennuksessa on kompostikäymälä ja harmaat vedet käsitellään omassa puhdistamossa. Tontilla on suuri kasvimaa. Läheiset metsät tarjoavat hyvät sieni- ja marja-apajat. Talo suokin hyvät puitteet kestävään asumiseen maaseutuympäristössä. Valitettavasti palvelut ovat kaikonneet pikku hiljaa lähikylästä.

Pisteet Rakentajan ekolaskurissa 75 (sijainti 17 ja rakennus 58).
Lämmitettävä pinta-ala: 155 m2
Ostoenergiaa vuodessa: 15 600 kWh (100 kWh/m2)
Päärakenteiden hiilijalanjälki: 14 000 kg CO2
Käytön aikaiset päästöt vuodessa: 422 kg CO2 (puu, aurinko, vihreää sähköä)

Lisää kohteesta: Pekka Leppänen, Energiaa säästävä pientalo, Rakennustieto 2000

 

TIKKURILAN PASSIIVITALO

Passiivitalo, Vantaa, 2009. Suunittelu: arkkitehtitoimisto Arja Björk (pääsuunnittelija: Kimmo Lylykangas).

Suomen ensimmäinen VTT:n sertifioima passiivitalo. Rakennus on kaksikerroksinen paritalo. Kellarikerroksessa sijaitse pääosin aputiloja.

Talon runkomateriaalina on betonielementit ja verhouksena energiarappaus. Varsinaista lämmitysjärjestelmää ei ole, vaan talo lämpiää pääosin ilmanvaihdon avulla. Ilmanvaihdon lämmöntalteenoton hyötysuhde on 80 % ja tuloilma esilämmitetään maahan kaivetun esilämmitysputkiston avulla. Lisäksi huoneissa on ilman sisääntulopuhalluksen yhteydessä huonekohtaiset säädettävä sähköinen jälkilämmitin.

Pisteet rakentajan ekolaskurissa 75,75
Lämmitettävä pinta-ala: 187 m2
Ostoenergiaa vuodessa: 11 200 kWh (60 kWh/m2)

 

KILON EKOTALO

Painovoimaisen ilmanvaihdon ekotalo, Espoo, 2010. Suunnittelu: Erat arkkithdit.

Rakennus sijaitsee olemassa olevassa kaupunkirakenteessa pientaloalueella. Junaseisake ja lähipalvelut sijaitsevat muutaman sadan metrin säteellä.

Rakenteissa on pyritty luonnonmukaisuuteen ja alhaiseen asumisen hiilijalanjälkeen. Talossa on painovoimainen eli luonnollinen ilmanvaihto ja hengittävät seinärakenteet. Seinät ovat puurunkoiset ja selluvillalla eristetyt. Talon päälämmitysmuoto on maalämpö, jonka tukena on varaavia tulisijoja. Talviaurinko lämmittää kookkaan ikkunan välityksellä sisätiloja, mutta kesäisin suuri pihakoivu varjostaa taloa ja estää ylikuumenemisen. Puulämmitteinen sauna on sijoitettu erilliseen pikku rakennukseen, jolloin sitä ei tarvitse pitää lämpimänä käyttökertojen välillä. Saunassa käytetään kantovettä.

Pintakäsittelyissä on käytetty luonnonmukaisia vaihtoehtoja, mm keittomaaleja. Talossa on lukuisia kierrätysosia (mm. ovet, kamiinat, saunan hirret). Rakennuksen suunnitteluratkaisuissa on hyödynnetty rakentajan ekolaskuria.

Pisteet rakentajan ekolaskurissa 72,25 (sijainti 21 ja rakennus 51,25)
Lämmitettävä pinta-ala: 188 m2
Ostoenergiaa vuodessa: 11 200 kWh (60 kWh/m2)

 

LITTOISTEN PASSIIVITALO

Ensimmäinen Keski-Eurooppalaisen pasivitalokonseptin kohde Suomessa. Kaarina, 2009. Suunnittelija: Marjo-Riitta Salomaa

Littoisten passiivitalo sijaitsee etelärinteessä maaseutumaisemassa, mutta hyvien palveluiden ja julkisen liikenteen äärellä. Se on maamme ensimmäinen keskieurooppalaisen passiivita- lostandardin täyttävä rakennus. Keskieurooppalainen standardi on tiukempi kuin meillä käytössä oleva VTT:n standardi.

Rakennus on betoniharkkorakenteinen, joka on lisäeristetty 20 cm eps-kerroksella. Tilava olohuone on kaksikerroksinen. Etelään avautuvat suuret ikkunat päästävät talviauringon lämmittämään sisätiloja, mutta ikkunoiden eteen laskettava säleikkö suojaa kesäiseltä ylikuumenemiselta. Kesällä viilennetään maapiirin avulla.

Lämmönlähteenä on saunan puukiukaan savukaasujen hukkalämpöä hyödyntävä talteenottopiippu ja neljä aurinkokeräintä talon katolla. Rakennuksen ilmanvaihdon lämmön talteenoton hyötysuhde on poikkeuksellisen hyvä, 92 %. Energiatehokkuuden ja uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisen ansiosta talon energiankulutus on poikkeuksellisen alhainen: vain 15 Kwh/m2/vuosi. Ostosähkön tarve vaatimattomat 3000 kWh vuodessa!

Vaikka talon päärakenteiden hiilipiikki on suuri (40 000 kg CO2-ekv) kompensoivat käytön pienet päästöt sitä ja viisihenkisen perheen asumisen hiilijalanjälki jää 450 kg CO2 vuodessa – se on 80 % pienempi kuin keskiverto Suomalaisen ja vastaa jo vuoden 2050 ilmasto tavoitteita. Pienemmällä asukasmäärällä asukaskohtaiset päästöt olisivat suuremmat.

Asukkaat keräävät polttopuun lähinnä käsin lähimetsäs- tä, asioimassa käydään etupäässä polkupyörällä. Hyvän sijainnin, erittäin alhaisen energiankulutuksen ja uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisen ansiosta kohde saikin tutkimuskohteista parhaat pisteet rakentajan ekolaskurissa (80/104).
Kohde valittiin Kaarinan vuoden 2009 rakennushankkeeksi.

Pisteet Rakentajan ekolaskurissa 80 (sijainti 23,5 ja rakennus 56,5)
Lämmitettävä pinta-ala: 231 m2
Ostoenergiaa vuodessa: 9 600 kWh (41 kWh/m2)
Päärakenteiden hiilijalanjälki: 58 000 kg CO2
Käytön aikaiset päästöt vuodessa: 1020 kg CO2 (puu, aurinko, tavallista sähköä)

 

OULUN PASSIIVITALO

Passiivitalo, Oulu, 2011 Suunnittelu: Ekotalo

Puurakenteinen passiivitalo, jonka ostoenergiankulutus on hyvin pieni: sähköä kuluu 5700 kWh vuodessa. Passiivitalokonseptin mukaisesti talossa hyvä LTO:n vuosihyötysuhde: 76%. Varaava tulisija ja sen rinnalla aurinkokeräin lämmittävät talon ja käyttöveden. Vara- ja lisälämmönlähteenä toimii sähkö. Lämmönjako tapahtuu ilmanvaihdon mukana. Kosteissa tiloissa on lattialämmitys. Jäähdytysjärjestelmänä toimii talon alle asennettu nesteputkisto, joka on kytketty ilmanvaihdon puhaltimiin.

Asukaskohtainen energiankulutus (2800 kWh / v) ja käytön aikaiset asukaskohtaiset hiilidioksidipäästöt (440 kg CO2-ekv / v) nykyisillä energiantuotannon keskipäästöillä laskettuna ovat tutkimuksen toiseksi pienimmät. Vuoden 2030 kertoimilla luku oli myös tutkimuksen pienimpiä (98 kg CO2-ekv / v). Tässä yhteydessä tulee muistaa, että kohde sijaitsee muita selkeästi pohjoisempana eikä astepäivälukua voitu huomioida tässä tutkimuksessa. Kun käytön aikaisiin päästöihin lisätään rakennuksen hiilijalanjälki viidenkymmen vuoden käyttöajalla jaettuna, ovat asumisen asukaskohtaiset päästöt noin 540 kg CO2-ekv vuodessa. Luku on noin 20 % keskivertosuomalaisen vastaavasta luvusta. Talon nykyiset asukaskohtaiset päästöt vastaavat jo nyt vuoden 2050 ilmastotavoittesiin.

Kantava runko on toteutettu melko keveillä ristikkorakenteilla. Lattiarakenteissa on käytetty betonia. Tämän takia päärakenteiden hiilijalanjälki on hieman suurempi ja hiilivarasto puolestaan pienempi kuin Rannanpeltotalossa. Nykyisillä energiantuotannon keskipäästöillä laskettuna asukaskohtaiset käytönaikaiset ja päärakenteiden yhteen lasketut hiilidioksidipäästöt jäivät 540 kiloon ja 2030 tavoitteellisilla energian- tuotannon kertoimilla reiluun 200 kiloon vuodessa. Jälkimmäinen luku oli tutkimuksen alhaisin. Molemmat luvut alittavat teoreettiset asumisen päästötavoitteet 2050.

 

2000-LUVUN PIENTALO

Tyypillinen pakettipintalo, jota on lisäksi viritelty energiatehokkaammaksi. Riihimäki, 2009

Rakennus on puurakenteinen tyypillinen 2000-luvun valmispientalo. Rakennuksen energiatehokkuutta on hieman paranneltu verrattuna vakiomalliin, ja se on matalaenergiatasoa. Talossa on varaava takka ja lisäksi suora sähkölämmitys. Puuta kuluu vuodessa 3 kuutiota. Kerran lämmitettynä tulisia pysyy lämpimänä pari vuorokautta. Lämpö leviää osin ilmanvaihdon avittamana kaikkiin tiloihin. Ikkunoiden edessä sijaitsevia sähköpattereita pidetään jatkuvasti pienellä lämmöllä (noin 15 astetta), jolloin ne poistavat vedon tunteen. Talossa on paljon sähkönkulutusta vähentäviä pieniä yksityiskohta ja laitteita. Rakennuksen sähkönkulutus onkin varsin alhainen, NN kWh. Myös tavallisesta pakettitalosta saa pienellä virittelyllä hyvinkin energiatehokkaan.

Talossa on puurunko ja mineraalivillaeristeet. Talossa on betonirakenteinen maanvarainen alapohja. Suurin osa rakennuksen päärakenteiden hiilijalanjäljestä muodostui alapohjasta. Rakennus sijaitsee taajamassa, mutta lähipalvelut ovat silti melko vähäisiä.

Pisteet Rakentajan ekolaskurissa 64,5 (sijainti 16 ja rakennus 48,5)
Lämmitettävä pinta-ala: 104 m2
Ostoenergiaa vuodessa: 8800 kWh (84 kWh/m2)
Päärakenteiden hiilijalanjälki: 22 500 kg CO2
Käytön aikaiset päästöt vuodessa: 1800 kg CO2 (puu, aurinko, tavallista sähköä)

 

1940-LUVUN PIENTALO

Rintamamiestalotyyppinen puutalo, Vantaa, 1940/1954.

1940 rakennettu ja 1954 laajennettu puolitoistakerroksinen rankarakenteinen ja purueristeinen erillispientalo. Talo on lähes alkuperäinen rakenteiden osalta, mutta siihen on asennettu ilma-vesilämpöpumppu ja uusi lämmönvaraaja.

Keskimääräinen energiankulutus (sähkö) on ollut vuosina 2009–2012 kovista talvista huolimatta vain 12 000 kWh vuodessa asukkaiden (4 hlö) kohtuullisten asumistottumusten ja ilma-vesilämpöpumpun ansiosta. Sisälämpötila on pidetty 21,5 asteessa, joten asumismukavuudesta saati elämän laadusta ei ole tarvinnut tinkiä.

Talo osoittaakin, että energiatehokkuuden ohella myös uusiutuvien energiamuotojen hyödyntäminen, rakennuksen koko, tilankäytön tehokkuus (kohteessa 23 m2 / asukas) ja asumistottumukset vaikuttavat oleellisesti asumisen energiankulutukseen ja hiilidioksidipäästöihin. Talossa käytetään vihreää sähköä, joten asukaskohtaiset rakennuksen käytön hiilijalanjäljet jäävät hyvin pieniksi. Asukasta kohden laskettuna ostoenergiankulutus on passiivitalon luokkaa – energiatehokkuus on suhteellista.

Pisteet Rakentajan ekolaskurissa 80 (sijainti 23,5 ja rakennus 56,5)
Lämmitettävä pinta-ala: 90 m2
Ostoenergiaa vuodessa: 12 000 kWh (133 kWh/m2)
Päärakenteiden hiilijalanjälki: 58 000 kg CO2
Käytön aikaiset päästöt vuodessa: 240 kg CO2 (ilma-vesipumppu, vihreätä sähköä)

.
Tweet

Tätä sivua on päivitetty viimeksi: 3.11.2016. © Pekka Hänninen (kuvat ja teksti) ja Rakennustarkastusyhdistys RTY ry